perjantai 18. heinäkuuta 2008

Multiaista satoa



Suur-Keuruu 16.7.2008

"Multiaista Satoa tarjoaa maisemia ja mielenmaisemia

Malla Kuuranne

Ei ole kuollut talkoohenki, ei! Vuoden 2008 Multiaista satoa-tapahtuma on hetki niin hyvyyden maailmasta kuin kulttuurista, joka sanana on alun alkaen tarkoittanut maanviljelystä. Tänäkin vuonna joukko taiteilijoita ja taitajia kokoontuu viljelemään multiaista maalaismaisemaamme. Multiaisin, multialaisin ja kesämultialaisin voimin toteutettu kulttuurijuhlamme järjestetään tänä vuonna 11. kerran.

Avaamme Sato-juhlamme Multian seurakunnan kanssa yhteisesti järjestetyllä konsertilla, jossa esiintyvät musiikkineuvos Matti Hannula yhdessä saksalaisen laulaja, huilisti Mirjam Meinholdin ja tohtori, urkuri Wieland Meinholdin kanssa.

Graafikko, kuvataiteilija ja taidefilosofi Raimo Reinikaisen haastamana on taidemaalari Carl Wargh koonnut töitään Osuuspankin kerhohuoneelle.

Keskusaukiolla sijaitsevan kotkapatsaan tekijänä tunnetun, vuonna 1926 syntyneen multialaisen professori Pentti Papinahon teoksia on nähtävillä juhlanäyttelyssä valtuustosalissa. Kunnantalon aulaan kootaan myös Multian kunnan omistamista taideteoksista näyttely. Luontokuviaan tuovat esille Jouko Laine, Tapio Autelo ja Jarmo Rautava. Esillä on myös Yrjö Valkolan valokuvia 1950-luvun Multialta. Kynnäsgalleriaan kokoaa kuvataidepiiri satoaan, esillä on myös Multian koululaisten oppilastöiden parhaimmistoa sekä Marja-Leena Valkolan Satoaikana pitämän kuvataidepiirin työt. Tiihalan taidepolku ja Linnan koulun taidenäyttely rikastuttavat taidenäyttelyjen kokonaisuutta.

Uuden julisteen tekijä, multialaisen miniän, kuvataiteilija Anita Hannusen töitä kuvaa lääninteiteilija Hannu Castrén seuraavasti. "Anita Hannusen maalaustaiteen aiheena on suomalainen kulttuurimaisema, jota voisi kutsua myös ihannemaisemaksi ja maisemaidylliksi. Viime vuosina hän on varioitunut sarjallisesti rannalta avautuvaa järvimaisemaa saarineen ja lahtineen. Näkökulma on juuri sama, josta suomalainen asettuu katsomaan kaukaisuuten rantakivellä tai laiturilla istuen. Kun maiseman kokija ja maisema sulautuvat toisiinsa, syntyy mielenmaisema. Anita Hannusen valohämyyn viritetyt maisemat ovat mielenmaisemia, suomalaisille kovin tuttuja, mutta samalla henkisesti kovin syviä. Niillä on aivan oma paikkansa identiteetissämme."

Vaikka aikuisten hillitty ja tunnelmallinen Romanttinen iltapala Työväentalolla on vakiintunut, niin Sanna Purokurun ja Kalle Kankaan ohjelmallisessa johdossa se on aina uusi kauneuden kokemus. Tällä kertaa ilta on saanut alaotsikokseen rock-klassikoita ja kamarimusiikkia. Plugless-orkesterin lisäksi esiintyvät kitaravirtuoosi Osmo Palmu, jonka kanssa Kalle muodostaa kitara-selloduon Palmu-Kangas. Romanttisen illan jousikvartetissa esiintyvät Kallen lisäksi mm. Helsingin Barokkiorkesterin konserttimestari, viulisti Minna Kangas, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin alttoviulisti Anna-Leena Kangas ja Jyväskylän alueorkesterin viulisti Emma Kangas.

Kylätapahtuma on viidettä kertaa Sadon ohjelmassa. Kyläjuhlinnan kohteena on tällä vuonna Linna-Peuralan kylä. Perjantaina on mahdollisuus luontopolkuiluun ja vaelteluun Kesämäen laavulle, jossa voi nauttia rosvopaistia ja juoda vaikkapa nokipannukahvit. Opasteet sekä Sipiläntieltä että Uuraistentieltä. Illalla Linnan koululle ovat kyläläiset koonneet illatsut ja niiden jälkeen on vielä Tiihalan tuvassa tupasirkus ja musisointia. Ja jos vielä on menokenkää, voi pyörähtää kirkonkylälle jatkoille.

Lauantaina aloitetaan torilla törähtää-tapahtumalla. Siellä on tarjolla ohjelmaa ja laaja, monipuolinen tori kojuineen. Urheilukentällä Multia vastaan Multialta muualle muuttaneiden jalkapallo-ottelun jälkeen on luvassa uutuutena Koko perheen piknikkonsertti. Eri sukupolvien edustajat musisoivat ristiin rastiin, tarjolla on myös lounasruokaa ja iloista tunnelmaa. Lukkarilan parvekkeelta kuullaan iltasoitto, jonka jälkeen on yhteislaulutilaisuus Härkölammen rannalla, laulattajina Hannu Haahkala Suupohjan puhallinorkesteri. Illalla tanssitaan Hallin lavalla Mika Hietalan ja Humanders-orkesterin sekä Hannu Hakamäen ja Riskiryhmän tahdissa, solisteina Hollannista saapuva kesämultialainen Pauliina May, jyväskyläläistynyt Annika Jalkanen, multialainen Sanna Purokuru, kesävieras Tiina Pitkänen, tamperelaistunut Kalevi Lehtiö, multialaiset Kalevi Jokipalo, Erkki Pohjanheimo. Tanssit juontaa kesämultialainen Mari Vesala.

Sunnuntain jumalanpalveluksessa saarnaa rovasti Osmo Tarkki, entinen Multian kirkkoherra ja liturgina toimii hänen vävynsä, Töölön kirkkoherra Auvo Naukkarinen.

Tämänvuotisenkin Sadon päättää tunnelmallinen Unikeon yökonsertti kirkossa. Luvassa on musiikkia Piazzollan, Tsaikovskin, Merikannon, Sibeliuksen, Hannikaisen ja Sallisen tuotannosta. Musisoijina ovat Kankaan jousikvartetti, Kankaan sisaruskuoro Heljät kaislat sekä Duo Kalmán, Kalle Kangas, sello ja Matti Ekman, bandoneon ja harmonikka."

Ei kommentteja: